Äänimaailma ja musiikki on yksi tärkeimmistä elementeistä videopeleissä. Pelien musiikki on tyyliltään samankaltaista kuin elokuvienkin musiikki. Musiikilla avustetaan pelien tarinan kulkua. Pelaajille videopelien musiikit ovat jääneet elämään ja tulleet tutuiksi jo monen kymmenen vuoden takaa. Ulkomailla pelimusiikkiin erikoistuneita konsertteja on järjestetty pidempäänkin ja pelimusiikista innostuneiden onneksi konsertit ovat rantautuneet nyt myös Suomeen. Suomessa järjestetyt pelimusiikkiin keskittyneet konsertit ovatkin saaneet suuren suosion ja ovat todennäköisesti tulleet tänne jäädäkseen.Ensimmäinen pelimusiikkia esittänyt konsertti nimeltään Video Games Live järjestettiin vuonna 2005 Hollywood Bowlissa Los Angelesissa. Konsertin loivat Tommy Tallarico ja Jack Wall, suunnitellen konserttia kolme vuotta. Vuonna 2009 konserttia oli esitetty 70 kertaa.Ensimmäisenä Suomessa pelimusiikkikonsertin järjestivät vuonna 2013 Quinsonitus, Turun Oopperakuoro sekä turkulainen pianisti Saana Iljin. Konsertissa esitettiin kappaleita 80-luvun Commodore 64- ja Amiga-pelikoneiden pelien musiikeista, uusimpien pelikoneiden hiteistä sekä mobiilipelien musiikeista. Konsertit olivat loppuunmyytyjä.Myös Turun filharmoninen orkesteri on kapellimestari Esa Heikkilän johdolla esittänyt konserttia nimeltä SCORE – music from the video games Turun Konserttitalolla. Esityksiä esitettin täysille saleille, mikä kertoo, että kansa on erittäin kiinnostunut pelimusiikista.Tampereella on myös järjestetty Final Symphony -niminen pelimusiikkikonsertti. Tampere-talossa järjestetyssä konsertissa esitettiin Jonne Valtosen orkesterille sovittamia kappaleita suosituista Final Fantasy -fantasiapeleistä. Kappaleita kuultiin pelisarjan VI, VII sekä X –osista.